perjantai 30. tammikuuta 2015

Niin vaihtui taas vuosi ja kevättä kohti mennään. Ensimmäiset siemenkuvastot ovat jo tulleet,niitä naapurin Päivin kanssa ahkerasti tutkaillaan.
Vielä ei ole aika laittaa siemeniä multaan,päivät ovat harmaita,lumisia ja lyhyitä.       Kevättä odotellen!

maanantai 5. tammikuuta 2015

Ihanaa tammikuun alkua!Tänä vuonna saimme kunnon talven,lunta on jo noin 30cm(matalajalkaiselta koiralta loppui jo maavara)

 Puutarha uinuu paksun lumivaipan peitossa,jospa tänä vuonna ei tulisi yhtä paljon pakkasvaurioita kuin viime talvena.Jäälyhtyjä olen tehnyt ja kynttilöitä poltellut oikein urakalla.Puutarhalehtiä selailen pakkaspäivien ratoksi ja ensi kevään suunnitelmat alkaa jo hahmottua.

Lisää kuvateksti
Pitkästä aikaa olemme voineet nauttia kunnon lumisesta talvesta.Koira on telminyt pihalla kinoksissa kaverinsa(ranskanbuldoggi) kanssa ja olemme tehneet pitkiä,nautinnollisia kävelyjä talvisesta maisemasta nauttien.
Lumisin terveisin Pyry ja kotiväki