Ihanaa,kevät on jo pitkällä ja taimia alkaa putkahdella vielä routaisesta maasta.
Pikkuisen olen jo siistinyt penkkejä,enimmät roskat ja vaahteran alut pois.Pihassamme on tasan yksi pieni vaahtera,kaunis ,mutta kirvesuhan alla,koska lehdet eivät tahdo maatua millään.Ja se joka keväinen riesa,pieniä vaahteran taimia pukkaa joka paikasta!Kukkapenkeistä niitä joutuu nyppimään satoja,ruohoa leikatessa aina löytyy lisää taimia.Pensasaidan seassa on jo puolimetrisiä vaahteroita....
Daaliat nostin kellarista varaston puolelle maaliskuussa,pari kertaa olen kastellut juurakoita.Nyt näyttää siltä,että on aika laittaa ne pikapuoliin multaan,hyvät alut on kaikissa.Laitan juurakot syksyllä siltään sankkoihin,en laita turvetta tms ollenkaan .Aina on talvehtineet hienosti.
Joka päivä löytyy uutta ihmeteltävää kukkapenkeistä.Niin minulle kuin uudelle perheenjäsenellemme Lukalle,joka on corgimme Pyryn pentu.
Luka,hurmuri,10viikkoinen innokas puutarha-apulainen. Mamman kukkapenkit saa kyytiä,ellen ennätä hätiin.Lienee viisainta aidata ne viimeisetkin aitaamattomat penkit...
Sirkan piha
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
perjantai 30. tammikuuta 2015
maanantai 5. tammikuuta 2015
| Ihanaa tammikuun alkua!Tänä vuonna saimme kunnon talven,lunta on jo noin 30cm(matalajalkaiselta koiralta loppui jo maavara) |
Puutarha uinuu paksun lumivaipan peitossa,jospa tänä vuonna ei tulisi yhtä paljon pakkasvaurioita kuin viime talvena.Jäälyhtyjä olen tehnyt ja kynttilöitä poltellut oikein urakalla.Puutarhalehtiä selailen pakkaspäivien ratoksi ja ensi kevään suunnitelmat alkaa jo hahmottua.
| Lisää kuvateksti |
Lumisin terveisin Pyry ja kotiväki
tiistai 7. lokakuuta 2014
| Lisää kuvateksti |
Kauniilla ilmalla haravoin ihan mielelläni,käyhän se tehokkaasta hyötyliikunnasta."Apunani" pyörii juuri vuoden täyttänyt corgimme Pyry,joka on varsinainen jokapaikan höylä.Eli osallistuu kyllä kaikkeen,mitä mamma tekee.
Nauhuksetkin vetelevät viimeisiään.Kuivasta heinäkuusta nekin kärsivät ja jäivät normaalia pienemmiksi.
Istutuskausi on vielä menossa,eilen istutin villisipulien ja Kirjopikarililjan sipuleita.Narsissit odottavat vielä vapaapäivääni,iltaisin on jo liian pimeää istutushommiin.Tulppaaneita en taida nyt laittaa lainkaan,keväällä niitä ei noussut lainkaan,vaikka istutin kymmeniä sipuleita.
On savimaassa yksi hyväkin puoli,ainakaan myyrät eivät viihdy siinä.Kosteus ja kylmyys tuhosivat sipulit.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Syksy on luopumisen aikaa
On taas se aika syksystä,kun haikeus valtaa mielen;kesä on mennyt ja kaikki alkaa kuolla.Vielä viimeiset kukat sinnittelevät penkeissä ja kiitos lämpimän pariviikkoisen myös osa ruusuista on innostunut tekemään vielä viimeisiä kukkia.
Pihlajanmarjat alkavat kypsyä,niitä onkin tänä syksynä todella paljon.Saa nähdä tarkoittaako se taas vähälimista talvea.
Tyrnimarjat ovat myös jo kypsiä ja mehuisia ,mutta saavat odottaa poimimista vielä pari pakkasyötä.Niin niistä häviää enin happoisuus.Ohikulkiessani olen jo napsinut niitä maistiasiksi.
Syyslannoitteet on kylvetty,perunat nostettu,tomaateista syöty sitä mukaa kun on kypsyneet.On jo syksyn tuntu.Kukkakatalogit on selattu ja runsaasti sipuleita tilattu,nyt vaan odottelen niiden saapumista.Istuttamaan ei kyllä vielä passaa ruveta,ainakin viime syksy oli tosi pitkään lämmin.Kaupasta ostetut sipulit jo odottelevat viileässä kuun loppua . Uusi kompostikehikko odottaa viimeistelyä(seiniin lisää lautoja ja pohjasta laudat pois) ja täyttämään pääsyä,mutta kuin ihmeen kummasta jostain ilmestyi unikoita ja orvokkeja kasvamaan suoraan pohjalautojen välistä.Enhän minä ole raskinut koskeakaan siihen...
Daaliat kukkivat vielä komeasti,nyt pitää vaan vahtia säätiedotuksia:tuleeko yöllä halla.Harsot odottelevat jo valmiina,haluan nauttia kukinnasta mahdollisimman pitkään.
| Peace |

| Vaahteran lehdet alkavat punertua kauniisti,tuuli on jo pudotellut ensimmäiset.Kohta alkaa haravointi ja kompostin täyttö. |
lauantai 23. elokuuta 2014
Konstit on monet!
Olet varmaan kuullut sanonnan,että monesti yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia! Olen samaa mieltä.Myrkkyjä saadaan kyllä kylliksi,itse en halua niitä kasveihin juurikaan työntää.Äitini ja anoppini ovat myös innokkaita "kukkahulluja",heiltä olen saanut paljon vinkkejä kasvien hoitoon.Kevätlannoituksen ropsautan kyllä säkistä ,samoin syyslannoksen,mutta siinä välillä lannoitan nokkosvedellä,kananmunan kuorilla,kahvinporoilla ym Nokkosvettä teen heti alkukesästä,kun nokkoset ilmestyvät.Kerään sankkoon niin paljon nokkosia kun löydän/sankkoon mahtuu,päälle tavallista sade/raanavettä reunaan asti ja annetaan muhia ainakin viikko.Laimennan noin 1/10 kasteluvedeksi ja samalla myös suihkuttelen kirvat ja huonovointisen näköiset kasvit Tekee muuten terää.
Hyvin on saaneet marjat rauhassa kypsyä.Marjapensaista yritän vaan ennättää poimia marjat ennen rastaita.
Omenoita en myrkyttele mitenkään.Sato ei ole suuri,kaikki ennättää hyvin syödä
ennen talvea.Vaan eipä ole puutkaan vasta kuin 4-vuotiaita.

| Syksy näkyy myös kukkapenkkien värityksessä,suurin osa syyskukkijoista on kelta-tai oranssisävyisiä. |
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Syksy tulee,sille ei voi mitään!Näin elokuun puolivälissä yöt ovat jo mukavan viileitä,päivällä lämpenee vielä pariinkymmeneen asteeseen.Aamulla on aina mahtava kaste maassa ja illalla nousee pelloilta usvaa.Ei syksykään ole ollenkaan hassumoi vuodenaika.Kukkapenkeissä kukkii vielä kaikenlaista,daaliat ovat parhaimmillaan,syysleimutkin kukkivat vielä.Pihlajan alle ruukkuun laittamani tuoksuherneet kukkivat nätisti ja ruusutkin työntävät uusia nuppuja.
Syysleimujen kukinta kärsi ensin kuivuudesta,nyt sade on vahingoittanut niitä.Härmää ei onneksi ainakaan vielä ole ilmennyt.
Anopilta saamani,vanhaa kantaa oleva daalia on jaksanut kukkia jo monta vuotta ruukussa.Talveksi vien juurakot varaston alla olevaan pieneen kellarikopukkaan.
Tuoksuhernettä kylvin ensimmäistä kertaa.Kukat hurmaavat keveydellään ja tuoksullaan.Lannoittaa täytyy kyllä muistaa säännöllisesti.
Daaliat kasvoivat ensin tosi huonosti,kesäkuuhan oli tosi kylmä.Heinäkuussa kasvu sitten pyrähti käyntiin ja nätisti asettelemistani aluista tuli varsinainen viidakko.Vielä kun värilaput hävisivät jossain vaiheessa,jäi osa mataloista daalioista penkin keskelle,siis isojen taakse.Mutta sieltä ne tunkevat kukintojaan toisten välistä.
Kyllä kukintansa kukkinutkin voi olla kaunis,tässä kärhön tyylinäyte kukinnan jälkeen.
Pallerolaukat,joita kylvin syksyllä ja alkukesästä ihmettelin,mistä ruohosipulia on ilmaantunut niin kamlasti penkkiin,kukkivat mysö vielä viimeisiään.Punatähkät(tässä valkoista) aloittelevat vasta kukintaansa.
Syyslannoitesäkki odottelee jo varastossa,kohta on aika ravita marjapensaat,omenapuut ja perennat talven varalle.Toivottavasti tulevana talvena olisi edes vähän lunta koko ajan kasvien suojana.
JA sipulikuvastot on tulleet,yhdessä naapurin Päivin kanssa tilaamme varmaan taas aika lastin tulppaaneja,narsisseja ym kaunista ilahduttamaan meitä keväisellä kukinnallaan.
| Lisää kuvateksti |
Anopilta saamani,vanhaa kantaa oleva daalia on jaksanut kukkia jo monta vuotta ruukussa.Talveksi vien juurakot varaston alla olevaan pieneen kellarikopukkaan.
Tuoksuhernettä kylvin ensimmäistä kertaa.Kukat hurmaavat keveydellään ja tuoksullaan.Lannoittaa täytyy kyllä muistaa säännöllisesti.
| Lisää kuvateksti |
Daaliat kasvoivat ensin tosi huonosti,kesäkuuhan oli tosi kylmä.Heinäkuussa kasvu sitten pyrähti käyntiin ja nätisti asettelemistani aluista tuli varsinainen viidakko.Vielä kun värilaput hävisivät jossain vaiheessa,jäi osa mataloista daalioista penkin keskelle,siis isojen taakse.Mutta sieltä ne tunkevat kukintojaan toisten välistä.
| Lisää kuvateksti |
| Lisää kuvateksti |
| Lisää kuvateksti |
Syyslannoitesäkki odottelee jo varastossa,kohta on aika ravita marjapensaat,omenapuut ja perennat talven varalle.Toivottavasti tulevana talvena olisi edes vähän lunta koko ajan kasvien suojana.
JA sipulikuvastot on tulleet,yhdessä naapurin Päivin kanssa tilaamme varmaan taas aika lastin tulppaaneja,narsisseja ym kaunista ilahduttamaan meitä keväisellä kukinnallaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)